TIEDOTE: Noin 2000 osoitti mieltään äärioikeistoa vastaan

TIEDOTE 6.12.2018
VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI

Noin 2000 osoitti mieltään äärioikeistoa vastaan

Helsinki ilman natseja -tapahtuma keräsi järjestäjien laskujen mukaan noin 2000 osallistujaa Helsingin kaduille. Mielenosoitus kokoontui iltapäivällä Narinkkatorilla. Narinkkatorilla kuultiin muutamia puheita sekä tunnelmannostatusmusiikkia. Keskustan kadut täyttänyt kulkue lähti liikkeelle noin puoli viiden aikaan kohti Töölöä.

Mielenosoitus sujui häiriöittä ja saapui päätepisteeseensä Taivallahden kentälle Töölöön aikataulun mukaisesti. Järjestäjät kuvaavat tapahtumaa onnistuneeksi. Poliisi ei tällä kertaa puuttunut mielenosoituksen kulkuun. Osa osallistujista oli ollut myös Kallio ilman natseja -tapahtumassa, mitä järjestäjät pitävät ilahduttavana.

“Fasismin ja natsismin vastustaminen eri tavoin on tärkeää päivästä riippumatta. Olemme iloisia, että äärioikeistoa vastustettiin sekä omassa tapahtumassamme että Kalliossa”, sanoo mielenosoituksen tiedottaja Kaisa Liljanto.

Taivallahden kentällä esiintyivät rap-artistit Adikia, Mon-Sala ja B.W.A. ja mielenosoitus päättyi kuudelta. Taivallahden kentällä oli tarjolla lämmintä juomaa mielenosoittajille. Järjestäjät ovat tyytyväisiä tapahtuman herättämään kiinnostukseen sosiaalisessa mediassa ja kaduilla.

Helsinki ilman natseja -tapahtuman järjestivät A-ryhmä, Helsingin vasemmistonuoret, Suomi-Rojava sekä Varisverkosto. Tapahtumaa tuki julkisesti kymmeniä eri yhdistyksiä ja yhteiskunnallisia toimijoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *